Ensiksi haluan kiittää näistä vuosista, jotka EPJYn jäsenenä olin. Kiitokset hyvin hoidetuista näyttelyistä ja mukavista ihmisistä. Vaikka muutin Tampereelle kaksi vuotta sitten, päätin jäädä kuitenkin tukemaan EPJYn toimintaa...
Viimevuonna piti saada uusi hallitus kokoon ja lupauduin siihen hommaan, mitä hommia täältä käsin nyt pystyi tekemään. Kuten ainakin minulle pisteitä lähettäneet tietävät, että minun oli tarkoitus laskea pisteet. Siinä ilmeni kuitenkin sähläystä ja väärinkäsitystä. Vasta loppuvuodesta tiesin, että minun vastuulle kerääntyy kaikki eläimet. Alunperin käsitin, että puhuttiin nimenomaan gerbiileiden pisteiden laskemisesta. Tämän olisin kuitenkin vielä työkiireideni lisäksi voinut tehdä. Kuitenkin, kun ensikertalaisena koko pisteiden askemista edes yritin. Tammikuussa tein kahta työpaikkaa päällekkäin, työpäivät venyivät jopa 13 tuntiin. Yhdeksän tunnin nukkumisen jälkeen ei juurikaan vapaa-aikaa löytynyt.
Laitoin koko hallitukselle lähtevää sähköpostia, että saisinko hommaan jostain apua, että saataisiin tämä urakka kunnialla läpi. Paljoahan ei vaatisi tehdä esim. yhden lajin pisteytykset ja se olisi auttanut urakkaa paljonkin. Yksi ainut viitsi edes hallituslaisista vastata, ettei ehdi. Normaalisti hallituslaisten sähköpostissa on elämää, tuon kysymyksen jälkeen ei ollut.
Siinä vaiheessa olin saanut jo hätyyttelyjä yhdeltä jos toiselta. Soittelin apuvoimia ja laitoin foorumille viestiä. Ei mitään.. Sain lisää hätyyttelyjä, jotka eivät silti näyttäneet tajuavan tilannetta. Pisteiden laskeminen kaikille lajeille on valtava, erityisesti jos kyseessä on ensikertalainen. Yleensähän hommaa pistetään puoliksi, näin ainakin monelta ihmiseltä kuulin asiasta keskusteltuani. Lopulta juttelin Heli Kuoppamäen kanssa, jolle suurin kiitos kuuluukin
Tästä syystä tulokset osaltani myöhästyivät. En myöskään aio jatkaa tästä episodista johtuen.
Olen aina käsittänyt, että EPJY on sellainen "pieni oman läänin yhdistys" joka pitää huolta toisistaan. Näin ei ilmeisesti ole. Parempi erota nyt, kuin roikkua mukana yhdistyksessä, josta jäi sellainen maku suuhun, että toista jäsentä pulassa ei autetakaan. Kiitokset kuluneista vuosista kaikesta huolimatta, onnea uudelle hallitukselle ja hyvää jatkoa kaikille jäsenille
Heh, kyse ei tosiaankaan ole rakas Emilia siitä, mistä niin luulet. Vai voitko väittää, etten kysellyt apua? Joten siinä tapauksessa voit jättää tuollaiset viestit kirjoittamatta tähän ja laittaa ne vaikka sähköpostilla, jos jäi kaivertamaan
